Post by Emma on Jul 7, 2008 15:39:13 GMT 2
Nimi: Emma
Kutsumanimi: Em. Vanhemmat kutsuivat nuorempana Kiteeksi.
Ikä: Ihmisissä 28, koirissa n. 4.
Rotu: Koira, äidiltä salukia + grönlanninkoiraa, isältä valkoistapaimenkoiraa + valkoista ruotsinhirvikoiraa.
Syntymäpäivä: 7.2
Horoskooppi: Vesimies
S. suuntautuminen: Hetero
Sukupuoli: Naaras
Lauma: Whiarego
Sitaatti: ”En ymmärrä sen ideaa, mutta pidän siitä!”
Luonne:
Emma jaksaa aina hymyillä, ja vaikka elämä kuinka potkisi päähän, se ei anna periksi, vaan koittaa päästä pinteestä ehtymättömän energiansa turvin. Se on täydellinen piristysruiske voimattomankin päivään, ja joskus saattaa tuntua, etteivät silmät pysy nopean koiran perässä. Salukin verikö se on, joka on tuonut iloiseen ilmestykseen senkin haittapuolen, ettei se kerta kaikkiaan voi pysyä paikallaan, vaan se haluaisi vain juosta ja hyppiä, tuottaen iloa ympärilleen. Em suorastaan säteilee saadessaan olla seurassa, eikä se oikeastaan viihdy yksin. Emma syö kunnolla, välillä jopa hieman liikaa, mutta sen touhotus kuluttaa usein miltei tuplasti enemmän, jonka takia se ei liho.
Jo elämänasenteesta voi viisas päätellä, ettei naaras tappele mielellään, vaikka jos tarpeellista on, sanallinen sota on leikkimielellä mukavaakin. Emma on todella nopea juoksija, ja se pitääkin pienistä kisoista.
Vastuuta Em ei kaihda, siinä missä mitään muutakaan, mutta se haluaa olla varma, että sillä on oikeat eväät lähteä sille omalle polulle. Mukava uros rinnalla, kenties hieman enemmän ikää… Turvattu tulevaisuus siis. Tämä narttu on ikuinen pentu, ja joka kerrankin on Emmaan tutustunut, ei voi kuvitella sitä vanhana ja hauraana, iän kalvamana vanhuksena. Ikinuori, niin sanotusti. Tavattoman avoin ja sympaattinen persoona, josta saa helposti vauhdikkaan ja luotettavan ystävän.
Vaikka Emma onkin kiltti, se on myös tavattoman uhkarohkea. Se rakastaa tehdä jotain oikein tyhmää, ja naureskella sille sitten myöhemmin kavereitten kanssa. Jos Emillä olisi muutaman sekunnin miettimisaika, hypätäkö benjihyppy, vai ei, tietäisi kyllä, että se olisi ensimmäisenä hyppäämässä. Naaras ei voi vastustaa pientä seikkailua, tylsän elämän vaihteeksi. Flirttiin se voi aluksi lähteäkin mukaan, mutta kun toinen menee turhan pitkälle, asialle laitetaan stoppi.
Ulkonäkö:
Kuva. Suurin osa huomaa heti, että saluki pyrkii vahvasti esiin Emin rakenteessa, sillä se on melko laiha, mutta omistaa syvän rinnan. Laihuus ei ole mitenkään erikoista salukeille, vaan se on rodun yksi tärkeimmistä tunnusmerkeistä. Kuitenkin, paksu turkki verhoaa koiran miltei niin hyvin, ettei sen uskoisi koskaan olevan sellainen aliravittu luipero, jollainen se oikeasti on. Turkki on lämmin, grönlanninkoiran pohjavilla auttaa Emiä pysymään lämpimänä vaikka se tarpoisi päiviä tuulessa ja tuiverruksessa. Turkki kuitenkin vettyy hyvin helposti, ja jos naaras kastelee sen, on kylmällä säällä hengenlähtö lähellä. Koska turkki on paksu, se painaa myös märkänä erittäin paljon, joten on suuri vaara, ettei Em pääse edes ylös vedestä. Tämä vaara on tietysti vain korkeilla penkoilla. Emma on pohjaväriltään puhtaanvalkoinen, joskaan turkki ei miltei koskaan ole valkoinen, vaan siinä on kaikenmaailman tahroja ja jälkiä. Etutassujen varpaat ovat ruskeat, ja varpaista lähtee kaksi samansävyistä raitaa ylös, päättyen kuitenkin nopeasti. Hännänpää on samansävyn ruskea, kuten myöskin kiila kuonon läpi. Korvissa on ruskeita täpliä. Päässä koiralla on vaalean violetti harjas, joka on hieman vallattomasti kihartuva. Se on toiselta puolelta kiinni hopeisella pinnillä, koska muuten violetit karvat olisivat kokoajan naaraan sinisten silmien edessä. Kaulassa on tummanvihreä kaulapanta, josta roikkuu pieni, pulleanoloinen hopeinen sydän.
Säkä: 63 cm
Paino: 25 kg
Menneisyys:
Pieni hökkeli kaupungin laidalla täyttyi eräänä yönä pienen pienten kääröjen uikutuksesta, perheen kahden sekarotuisen saadessa jälkikasvua. Kummatkin koirista olivat suht vaaleita, isä jopa kokonaan valkoinen, joten ei ollut kovinkaan suuri yllätys, kun huomattiin kummankin kahden pennun olevan pohjaväriltään valkoisia. Sisarukset olivat miltei täsmälleen samannäköisiä, nartun kuitenkin ollessa hieman tummemmanoloinen. Pennut saivat kasvaa vaatimattomissa oloissa, sillä perheellä ei tosiaan ollut varaa pitää koiria erityisen hyvin. Ne saivat kuitenkin yllin kyllin huomiota, ja saivat hyvät alut elämäänsä. Pentuja ei haluttu nimetä, sillä se olisi tehnyt niistä luopumisen miltei mahdottomaksi. Selvyyden vuoksi pentujen emo kutsui narttua Kiteeksi ja urosta Poudaksi. Sisarukset tulivat hyvin toimeen keskenään, joten oli harmi, kun ne luovutusiässä piti antaa eri perheisiin. Silloinen Kide pääsi aivan uuteen maailmaan. Se oli tottunut vaatimattomiin oloihin, eikä voinut ymmärtää, että oli olemassa jotain muuta kuin homeisia huonekaluja ja huokeaa koiranruokaa. Uusi koti oli päinvastainen kuva vanhasta, mutta Emmaksi nimetystä pennusta tuntui, että se voisi oikeasti viihtyäkin tuolla. Uuteen perheeseen kuului äiti, isä ja heidän kaksi lastaan. Toinen lapsista oli n. 6 vuotias, toinen vielä pieni vauva. Suuri ihmetys valtasi pennun sen tavatessa perheen toisen koiran. Se oli samankokoinen kuin Emma, mutta silti jo paljon vanhempi kuin tulokas. Kääpiö kertoi olevansa nimeltään Sofia, ja rodultaan Yorkshirenterrieri. Sen karvat olivat tosi pitkät, ja ne laahasivat Emman silmään hauskasti maata. Näin asettui pieni, vaatimattomasti kasvatettu pentu asumaan hienoon kartanoon, keskelle fiinejä ja nykypäivälle tyypillisen stressaantuneita ihmisiä. Sofiasta ja Emmasta tuli hyvät ystävät, ja aina, kun Emma tarvitsi apua tai opastusta, ei ollut Sofian apu kaukana. Elämä kului leppoisasti, vaikka perheellä olikin kummallisia tapoja muutella koiriensa ulkonäköä. Hyvänä esimerkkinä tästä oli Emman värjätty harjas, joka ennen oli ollut perheen mielestä "tylsän valkoinen". Päivä päivältä kasvava neitokainen ei ollut tästä moksiskaan, sillä se oikeastaan piti väristä. Sofiallekin oli ilmestynyt joskus muutama valkoinen raita selkään, ja vaikka tuo suhtautuikin jyrkemmin asiaan kuin Emma, se tyyntyi ajan myötä.
Emman ollessa kolmen, Sofia kuoli. Se oli juuri täyttänyt 14, joka oli todella kunnioitettava ikä. Suuri suru ja pohjaton masennus valtasi Emman, joka oli pitänyt Sofiaa jopa äidin korvikkeena. Koira oli pitkään poissa tolaltaan, eikä osannut ajatella mitään muuta kuin Sofian poismenoa. Kaikki sen hajut, kaikki tavarat... Emma ei kestänyt enää. Se karkasi perheen ollessa poissa kotoa, luikahtamalla ulos avonaisen ikkunan kautta. Narttu oli laihtunut melkoisesti, joten ei tehnyt kipeää luikahtaa myös aidan alitse, pois tuosta paikasta, joka alituiseen muistutti kuolleesta ystävästä. Surun murtamana se päätti, ettei palaisi vanhaan kotiinsa, vaan lähtisi etsimään uutta, parempaa paikkaa elää. Narttu tapasi matkallaan jos jonkinlaista viipottajaa, ja vähitellen sen suru haihtuu. Takaisin tuli se elämänilo ja huumorintajuisuus, jotka olivat olleet valloittavia piirteitä ennen Sofian poismenoa.
Emma ei kuitenkaan ollut löytänyt sitä paikkaa, johon haluaisi jäädä asumaan. Se päätti lähteä kauemmas. Yön turvin se hyppäsi laivaan, tietämättä, millainen seikkailu sitä tulisi odottamaan. Aamulla laiva lähti satamasta, Emman piileskellessä ruumassa. Muutaman päivän onnistui narttu pysymään poissa laivan väen silmistä, mutta eräs rottia myrkyttämään lähtenyt laivapoika huomasi sen, koettaen ottaa vapaamatkustajan kiinni. Pelästynyt koira juoksi portaita kannelle, jossa syntyi häly, muidenkin tajutessa koiran olevan vapaamatkustajana kyydissä. Nyt jo paniikkinen narttu hyppäsi laidan yli mereen, jossa sen paksu turkki veti sitä heti pohjaan. Emman onnistui räpiköidä hetki kohti horisontissa olevaa saarta, mutta se ei ollut monen päivän paaston jälkeen vahvimmillaan. Narttu pyörtyi, luullen tarunsa tulleen päätökseen. Ihmetys olikin suuri, kun se heräsi jossan vaiheessa pehmeältä hiekalta. Se oli luokiteltu edes tietämättään Whiaregoksi, ja nyt Emma tiesi. Tämä oli se paikka, jossa voisi elää lopun elämää rauhassa.